18.8.2013

Kesäpöperöt


Kesä alkaa olla lopuillaan, ilmassa on selvästi jo syksyn tuntua. Itselläni on ollut työn täyteinen kesä, mutta onneksi olen ehtinyt vähän nauttiakin niistä parhaista jutuista, kuten hyvästä ruuasta, auringosta, saaristosta, valosta ja lämmöstä.

Olen ollut myös tunnollinen treenaaja, yhtäkään treenikertaa en ole skipannut, vaan viikossa salikäyntejä on ollut poikkeuksetta kolme kappaletta. Oon aika ylpeä itsestäni, pakko myöntää! :)

Syömisetkin on pääosin olleet oikeilla raiteilla, töissä on ollut helppo syödä terveellisimpiä eväitä, syödä kesän parasta antia eli tuoreita marjoja ja kasviksia. Tottakai kesällä maistuu myös jäätelö ja välillä olen herkutellut ilman sen pahempia tunnon tuskia.






















Vesimelonia, banaaneja+kiwiä rahkan kera, mansikoita ja puuroa, tonnikalasalaattia raejuustolla, uusia perunoita, lohta ja fetasalaattia...Niiiiiiin hyvää! Kesällä tuntuu, että on helpompi syödä hyvin, kun kaikki on tuoretta ja maistuu niin paljon paremmalta kuin talvella...

Sen verran valmistauduin talven pimeyteen, että ostin torilta kuusi litraa mansikoita, jotka pistin pakkaseen. Täytyy muutenkin koittaa tsempata syömisten kanssa myös talvella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...