26.7.2012

Pretty ballerinas...and trousers


En ole ehtinyt kertoa teille viime viikonlopun shoppailupäivän saldoa sen kummemin ja ajattelin, jos ette pistä pahaksenne, niin voisin jakaa pari löytöä.

Taas nimittäin se hyvä haltija oli matkassa mukana täyttämässä shoppailutoivomuksiani ja pitkään kaivattuja juttuja löytyi.

Ensin löytyi ne täydelliset kirkkaan punaiset pillifarkut ja kun malli istui niin loistavasti, oli pakko napata vielä khakin värisetkin, joiden mentävä aukko (pohjattomassa) vaatekaapissani oli.









Vetskarit lahkeissa takana kruunasivat vielä pöksyt, täy-del-li-set! <3






Ja Zarasta siis löytyivät, neljäkymppiä pari, eli ei vienyt perikatoon ja taas voi heittää "linjan" toisesta päästä muutamat vanhat farkut kirpputorille.






Aika tärähtänyt asukuva, pahoittelut siitä, mutta idea varmasti käy selville siitä huolimatta. Raitapaita Cos:lta, neule perus henkkamaukka ja vielä valkoiset converset jalkaan. Me like!! <3

Se eniten metsästetty löytö tehtiinkin aika yllättäen Zaran lastenosastolta. Siellä puolella kun on usein myös syötävän hyvännäköisiä kenkiä ja käyn aina välillä kurkkaamassa, josko isointa kokoa olisi jäljellä, se kun sopii mainiosti omaan jalkaan. 

Ja ne yhdet pitkään mielessä pyörineet pikkuballerinat löytyivät Helsingin Zarasta juuri maagisessa 38:n koossa.





Suloisimmat balleriinat omasta mielestäni koko kesänä! Pehmeää beigeä mokkaa ja kultahippuja kantapäissä. Miksei tällaisia tehdä aikuisille prinsessoille, kysyn vaan??











Tällaisia tuloksia tuotti siis shoppailupäivä Helsingissä. Enemmän kuin tyytyväinen turkulainen kiittää :)







2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös olekin! Niin suloiset, etten ole vielä raaskinut edes ottaa käyttöön :D

      Poista

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...