31.12.2011

Highlights of 2011

Tasan vuosi sitten aloitin oman blogin kirjoittamisen. Takana on 220 postausta ja paljon odottamattomia tapahtumia, joista en vuoden alussa tiennyt vielä mitään. Ennen kaikkea blogin pitäminen oli valtavan antoisaa ja tarkoitus on ehdottomasti jatkaa, pieniä parannuksia tietysti pohtien.

Tässä yhteenveto kaikesta, mitä vuoden aikana on tapahtunut...

Tammikuu


Social Media Junkie -blogi sai alkunsa. Värjäsin koko ikäni vaaleina olleet hiukset tummiksi ja pulahdin ihka ensimmäistä kertaa avantoon!





Helmikuu


Vietin kolmekymppisiäni ja lähdin sen kunniaksi reissuun parhaitten ystävieni kanssa.





Maaliskuu


Blogissa vietettiin muotiviikkoa!


Huhtikuu


Kevään kunniaksi tein uudistuksia kodin sisustukseen.


Toukokuu


Hollantiin lähtö varmistui! Melkein yhtä tärkeä juttu oli hyvän itseruskettavan löytyminen! :D





Kesäkuu


Ruokailutottumukset menivät remonttiin. Lisäaineet joutuivat mustalle listalle ja pöytään päätyi enemmän luomua. Kesän ajan tavoite toteutui kiitettävän hyvin, mutta vaihtoonlähtö sekoitti taas syömiset.


Heinäkuu


Sain vihdoin hankittua oman järjestelmäkameran <3 Aloitin myös ensimmäisen työharjoitteluni ja 15 päivän työputket saivat kaipaamaan lomaa.





Elokuu


Valmistauduin lähtemään ulkomaille opiskelemaan puoleksi vuodeksi.


Syyskuu


Totuttelin asumaan Hollannissa.





Lokakuu


1. lokakuuta ja asteita +24, lämpimin syksy ikinä. Pakkasin laukun ja lähdin viideksi päiväksi Berliiniin.





Marraskuu


Kävin moikkaamassa kuningatarta ja matkustin Haagiin. Tutustuin myös Hollantilaisten joulujuhlaan Sinterklaasiin.





Joulukuu


Vuoden loppuun mahtui vielä matka Brysseliin, itsenäisyyspäivän juhlintaa sekä tietysti joulun viettoa Miehen kanssa. <3





Siinä se! Koko kulunut vuosi on ollut täynnä uutta ja ihmeellistä, kesä ystävien kanssa, uuden ammatin oppimista, koti-ikävää, kokonaan uuteen kulttuuriin tutustumista ja kaiken tämän päivittämistä omaan rakkaaseen blogiini. <3

Saa nähdä, mitä annettavaa seuraavalla vuodella 2012 on ja yltääkö se edeltäjänsä veroiseksi. Kiitos kaikille teille, jotka olette käyneet vaikka vaan silloin tällöin, niille jotka ovat olleet mukana alusta alkaen ja uusille lukijoille, jotka ovat löytäneet vasta tiensä blogiini.

Nähdään ensi vuonna!!!


29.12.2011

Andrej Pejic

Törmäsin aika yllättävään tietoon eilen. Olen nähnyt tämän Hollantilaisen HEMA-tavaratalon mainoskampanjan useaan otteeseen ja mietinkin itseasiassa eräänä päivänä, että kerrankin mainostetaan rintaliivejä paljastamatta autokolareja auheuttavia muotoja.










Mutta vasta eilen kiinnitin huomiota ensimmäisen julisteen alareunaan...Hetkinen, Andrej Pejic...olin kuullut nimen joskus ennenkin ja pakkohan se oli googlettaa.

Ja totta tosiaan! Mainoksessahan liivejä mainostaa mies!! Ja kaunis mies onkin tämä kroatialainen malli.












Ja kuten muistelinkin, nimi oli jäänyt mieleeni, kun Pejic päätyi otsikoihin esiteltyään häämuotia Gaultierin näytöksessä keväällä 2011.








Olisitteko arvanneet ensimmäisestä kuvasta??



Kuvat Google kuvahaku.





27.12.2011

Joulupukilta saatua...

Muutaman paketinkin sain avatakseni aattona. Valtavan kivoja juttuja lahjapapereista paljastuikin...

Mieheltä sain ilokseni pienen korupaketin <3






Paras ystäväni oli keksinyt taas ihanan lahjan! <3 Chanelin kynsilakka, josta olin haaveillut muutamaan otteeseenkin sekä saman sävyinen huulikiilto.






Ihanan tuoksuinen vartalovoi on aina mukava lahja, varsinkin jos sitä kuluu purkki kaupalla, kuten itselläni...





Ja kuka ei tykkäisi lahjakortista vaateliikkeeseen! Nimim. kesäkuvastoja jo odotellessa... ;)







Ja parhautta on myös hyvä kirja sekä piparinmakuinen suklaa...molemmat menivät yhdeltä istumalta glögimukin seurassa. :D

Mikä oli yllättävintä mitä teidän paketeistanne paljastui?




25.12.2011

Best gift ever!

Nyt sorrun ihan hiukan hehkuttamaan. Antakee anteeksi.

Sain parhaimman mahdollisen lahjan. Se on äidiltäni, Mieheltä ja ihan hiukan itseltänikin.

Kun kotiudun helmikuun alussa Suomeen, puran laukun, pesen pyykit ja nautin omasta kodista Miehen kanssa. Kauaa en ehdi kuitenkaan paikoillani olla, kun jo hyppään takaisin koneeseen ja lennän tänne Hollantiin! :D

Antakaas kun selitän. Täältä nimittäin lähtee matkaan bussi suuntana Itävalta ja Kitzbühel <3





Se on nimittäin sellanen homma, että monestakaan asiasta en tykkää yhtä paljon, kuin laskettelusta ja nimenomaan Keski-Euroopan vuorilla. Lapin laskettelukeskukset on tottakai kivoja, mutta ei se vaan ole sama asia...






Itävallassa olen ollut pariin kertaan ennenkin ja samaten Pyreneiden vuoristossa laskemassa. Ja jokin kolahti ja lujaa jo silloin ensimmäisellä matkalla <3 Varmastikin maisemat ja se tunnelma, jonka isot vuoret saavat aikaan...






Ja uskokaa tai älkää, mutta tällä kertaa lähden ihan itsekseni matkaan! Laskeminen ihan omin päin on itse asiassa mielestäni ihan mukavaa, kunhan on tarkkana ja pysyy turvallisilla reiteillä eikä ota turhia riskejä.






Mikään muu lahja ei olis ollut mieluisampi ja olenkin joutunut puremaan oikein hammasta, etten tirauttaisi paria onnen kyyneltä. Olen vähän hupsu, myönnetään, lähteä nyt yksinään matkalle, juuri kun on ollut monen monta kuukautta poissa rakkaan luota.

Mutta tuumin, ettei siihen samaan syssyyn yksi viikko lisää tunnu enää missään. Valtavan iso kiitos siis niille muutamalle tontulle, jotka tämän mahdollistivat!! <3






Kuvat We<3it.







23.12.2011

Enjoying life

Toivon etten onnistunut eilen ihan tyystin pilaamaan teidän joulumieltänne ja voisinkin tehdä pienen myönnytyksen.

Ei se joulu nyt niin kamalaa aikaa ole. Jos saa olla juuri niin kuin haluaa ja tehdä sitä mistä eniten nauttii. Eikä vain toistaa vuodesta toiseen juttuja, joita on totuttu tekemään ja koska niin kuuluu tehdä...



Nautiskelua kynttilänvalossa.




Rentoutumista sen tärkeimmän kanssa <3




Ihania makuja!



Mikä teidän mielestänne joulussa on kaikkein parasta? Ja ihan mielenkiinnosta, mikä kamalinta..? :)


Kuvat We<3it.





22.12.2011

Erilainen joulu

Joulu on tietysti erilainen itselleni jo siksikin, että vietän sitä tällä kertaa muualla kuin kotimaassa. Mutta oikeastaan se on vähän erilainen kokemus itselleni jokaisena vuonna...nyt seuraa ehkä blogihistoriani suurin paljastus ja järkytys. Oletteko valmiina?

Minä en nimittäin pidä joulusta. No niin, sain sanottua sen. Vieläkö siellä ollaan hengissä vai kupsahditteko pelkästä kauhistuksesta? :D





Ihan pienenä oli tietysti huumassa lahjoista ja oli kiva kun sai syödä itsensä täyteen herkkuja, mutta aika varhaisessa vaiheessa kävi selväksi, ettei joulu ole meikäläisen juttu. Koristeet, ahdistaa. Lahjojen hankkiminen, ahdistaa. Suuret odotukset, ahdistaa. Joululaulut, ahdistaa.

Surullista? No ei omasta mielestäni pätkääkään. Ei kaikkien tarvitse ottaa kuusijuhlasta niin valtavaa huumaa. Ja tiedän, ettei läheskään kaikki otakkaan...






Tottakai olen innoissani joistain jutuista, kuten hyvästä ruuasta, Miehen kanssa yhdessäolosta ja siitä ettei kuulu eikä tarvitse tehdä yhtään mitään. Ja ehkä ihan hiukan mahdollisista lahjoista :)

Mutta kaikki nämä on toteutettavissa koska tahansa, eivätkä ole sidoksissa jouluun.



Tällä kertaa otan kyllä normaalia enemmän huumaa, koska saadaan olla ihan kahdestaan Miehen kanssa ja vaan nautiskella ja rentoutua. <3

Toivottavasti sielläkin otetaan jo vähitellen löysin rantein ja viimeisetkin lahjat on paketoitu!


Kuvat We<3it.





21.12.2011

Happy









Mies tulee tänään viettämään kanssani joulua. En voisi olla onnellisempi! <3



20.12.2011

Yöllinen ensilumi

Viime yönä tapahtui jotain mystistä. Heräsin aamuyöstä sateenropinaan (siis minä, joka en herää vaikka joku imuroisi korvan vieressä) ja jostain kumman syystä minulla kävi mielessä, että mitä jos...

...kurkkasin verhon taakse puoliksi unessa ja arvatkaa mitä??

Maa oli valkoinen <3

Eikös se lasketa ensilumeksi, lasketaanhan?! Arvatenkin kaikki on jo sulanut aamuun mennessä, kun lämpötila nousee muutamalla asteella. Mutta ainakin yöllinen ensilumi on satanut Groningenissa! :D







Vielä kun lunta saataisiin edes yhdeksi päiväksikin... <3 Yksikin riittäisi, kunhan saisin kokea sen ennen tammikuun loppua ja kotiin paluuta.




19.12.2011

And the fever goes on...



















Tämä kuume ei ota laantuakseen. Varsinkaan kun löysin sen, mitä kovasti toivoin...








Jeij! Inkkarikesää odotellessa... <3



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...