29.9.2012

Vogue palkinnoksi


Opinnäytetyöni edistyy ja koko ajan näyttää varmemmalta ja varmemmalta, että loppuvuodesta vietetään valmistujaisjuhlia, hjes!!

Opiskelen nyt toista tutkintoani ja tuntuu, että olen opiskellut aina lukion jälkeen. Ja kirjoitin sentään vuonna 2000... :D

Ajatus siitä, etten ensi vuonna ole enää opiskelija tuntuu aika hurjalta...tulevaisuus kun on vielä hiukan auki. Mutta on tätä odotettukin! Ei kolmekymppisenä koe enää kuuluvansa opiskelijamaailmaan, on jo vähän muut asiat mielessä :)

Tänään on tarkoitus naputella taas lisäsivuja opinnäytetyöhön ja sen jälkeen luvassa on palkinto. Eikä mikään ihan ohut sellainen. :D










Usa Vogue September 2012. Käykää hakemassa omanne vielä viikonlopun aikana, ennen kuin katoaa lehtihyllyistä! Hintaa on nimittäin 9,50€, mikä ei ole mielestäni kovin paha tästä tiiliskivestä. Lukemista (ja mainoksia katsottavaksi!) taitaa riittää vähän pidemmäksikin aikaa, kuin vain täksi illaksi.

Mutta nyt takaisin työn pariin. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!




27.9.2012

Hemmottelua talven varalle


Ihoni on herkkä ja kuivuu helposti, etenkin talvella. Ensimmäiset oireet ilmojen kylmenemisestä näkyvät jo. Niinpä päätin varautua tuleviin pakkasiin ja pitää huolta, että ihoni pysyy hyvin kosteutettuna.




Cliniquen vartalovoi, joka ainakin internetin ihmeellisessä maailmassa on saanut hyviä arvosteluja. Allergiatestattu ja 100% hajusteeton. Vähän vaihtelua niille Bodyshopin vartalovoille, joita olen käyttänyt kymmeniä purkkeja. Kerron sitten miten toimii!










Lisäksi käsivoide, joka toimii myös kuiville kynsinauhoille. Ikuinen ongelma itselleni talvisin, joten todellinen täsmätuote. Ja lisäksi pieni pullo kosteuttavaa suihkusaippuaa.





Ja koko paketti tarjouksessa 24,90€! Ei paha. Haluatteko kuulla arvioita testattuani tuotteet??




26.9.2012

Pizza pronto!


Yllätys oli mukava, kun Mies tuli ruokakaupan kautta kotiin ja kauppakasseista paljastui pitsantekoainekset. It's pizza time!






Sen verran Mies oli ajatellut säästää aikaa, että valitsi tällä kertaa valmiit pohjat taikinan sijaan. Hyvä hyvä. Ei mennyt kuin muutama minuutti ja pitsat olivat täytteineen uunissa.



Ja ei siitä pääse mihinkään, että pitsa on hyvääää! :P Sopivanlaisilla jauhoilla ja täytteillä ei edes pahasti epäterveellistä.





Itse kuulun siihen koulukuntaan, jonka pitsaan voi laittaa ananasta ja usein sen valitsenkin täytteeksi, vaan ei missään nimessä sinihomejuustoa. Vieläkin muistan, millaisen läksytyksen sain Hollannissa asuessani italialaisilta opiskelutovereiltani, kun tilasin pitsani ananaksella. Mamma mia! :D






Kertokaa te, mikä maistuu mielestänne parhaalta pitsan päällä? Tai missä maailmalla olette syöneet parasta pitsaa ikinä?




Kärkisijalla omalla täytteitten listallani on rucola <3 Iso nippu vihreää ja vähän pinjansiemeniä vielä...perfect! 


Kuvat 2 & 3 lainattu täältä.



25.9.2012

Aina jääkaapissani


Kerroin viime postauksessa jääkaapistani löytyvän nykyisin aina Valion kahvimaitoa. Kommenteissa  kysyttiin onko jotain muuta, mikä kuuluu jääkaappimme vakiovarustukseen.

Eli älkää nyt pitäkö meikäläistä ihan tärähtäneenä, mutta nyt ajattelin esitellä oikein kunnon naistenlehti-tyyliin, mitä jääkaapissamme on lähes aina. :D

Aloitetaan ensin ulkopuolelta...









Löysin Andy Warhol -henkiset Campbell's Tomato Soup -magneetit ja ranskankieliset postikortit siitä ihanasta Aboa Vetus -museon putiikista, josta olen ostanut myös nämä ja tämän.








Jääkpin ovesta löytyy myös hollantilaisen ystäväni New Yorkista lähettämä kortti <3





Sukelletaan seuraavaksi sisäpuolelle!




Ylähyllyltä löytyy aina pestoa ja soijakastiketta. Tällä hetkellä Pirkan i-ha-naa sitruunapestoa ja vähäsuolaista Kikkomanin kastiketta.




Seuraavalla hyllyllä maustekurkkuja, joita Mies haluaa löytyvän jääkaapista aina kun mahdollista.  



Tällä hetkellä proteiininlähteenä toimii ihan lemppariksi osoittautunut Pro Feel appelsiinin ja mandariinin makuinen raejuustorahka.




Lisäksi kaapissa on leivälle levitettä ja kermaviiliä ruuanlaittoon tai vaikka dippikastikkeeksi.



Polar-juusto ja kalkkunaleikkele on meidän vakioita. Ruisleivälle näitä ja paljon kasviksia.




Alimpana kaapissa onkin viherosasto, porkkanoita, suippopaprikoita ja kurkkua. Jäävuorisalaatti onkin näemmä päässyt loppumaan!








Jääkaapin ovesta löytyy:




kananmunia


 mustikkakeittoa




ketsuppia



kivennäisvettä ja mehua aamuksi


...ja sitä kahvimaitoa.


Pahoittelut valtaisasta kuvakavalkadista näinkin hölmöstä aiheesta. Nyt ainakin tiedätte, ettei tämän talouden jääkaapista löydy kuohuvaa ja kaviaaria! :D

Kertokaa te, onko jokin tietty ruoka tai tuote, joka löytyy jääkaapistanne aina tai muuten hukka perii??




23.9.2012

Vähän parempaa kahvia


Aloitin sunnuntain hyvän maitokahvin ja uusimman Olivian kanssa. Lehdessä silmiini osui artikkeli, jota lukiessa nyökyttelin ja totesin mielessäni samaa mieltä!





Artikkelissa todetaan, että kahvista on tullut herkkua. Niin on! nyökyttelen taas.

Olen itse myöhäisherännäinen kahvinjuoja. Annoin periksi vasta aloittaessani toisen kerran opiskelut, eli kolmisen vuotta sitten. Tammikuussa alkaneet opinnot, aikaiset synkät talviaamut ja keskittyminen moneen uuteen asiaan ei enää onnistunut ilman kofeiinistarttia.






Mutta jos olenkin tajunnut kahvin nautinnot vasta nyt, olen sitäkin nirsompi sen suhteen. Alkuun mikä tahansa sumppi meni silkkaa tietämättömyyttäni. Kunhan kaatoi tarpeeksi maitoa, litkun sai kurkusta alas.

Jonkin ajan kuluttua saimme kotiin ensimmäisen Bialettin espressokeittimen, jolla sai myös vaahdotettua maidon. Entiseen ei ollut paluuta. Olihan hyviä erikoiskahveja tullut juotua Italian reissuilla ja kotimaan kahviloissakin, mutta koskaan en kuvitellut, että niistä voisi nauttia omassa kodissakin.

Pahana aamutorkkujana ei aina aamuisin kuitenkaan olisi ollut aikaa vääntää sen erikoisempaa kahvia ja päätin panostaa perinteiseen kahvinkeittimeen. Siitä kerroin aikoinaan tässä postauksessa.

Ja edelleen mennään maidolla ja Löfbergs Lilalla. :)








Kahviaamuni saivat ihan uuden merkityksen vielä kertaalleen, kun satuin poimimaan kaupassa ostoskoriini Valion kahvimaitoa. Ero on niin huomattava, etten suostu enää juomaan kahviani rasvattomalla maidolla, kuin äärimmäisessä hädässä. Ja jos nyt joku pyytäisi lehtihaastattelu-tyylin kertomaan, mitä jääkaapistani löytyy aina, tämä sisältyisi listaan.






Nyt tosiaan tiedän, että kahvi voi olla todellista herkkua. Ei vain kiireessä huiviin kiskaistu piristysruiske, vaan (järkyttävä klisee, pahoittelut :D) keino tehdä arkiaamuista hitusen enemmän juhlaa.






Ainut huono puoli on, ettei enää kieltämättä tee mieli ottaa kuppia kahvia työpaikalla tai huoltoasemalla. Se ei vaan enää maistu hyvälle, vaan itse asiassa hirvittävälle kuralle.






Itselläni on vielä pitkä matka kunnon kahvihifistelijäksi, joka jauhattaisi kahvinsa erikoisliikkeissä tai hankkisi kotiinsa koneen, joka tekisi kahvin juuri oikealla yhdeksän barin paineella. Mutta silti mielestäni kahvia ei tarvitse ryystää suomalaiseen tapaan hampaat irvessä ja mahanpuruista kärsien. Siitä saa myös nauttia.


Löfbergs Lila -kuvat lainattu täältä.




19.9.2012

Syysflunssaa


Mikään ei ole niin mälsää, kuin sairastaa yksin kotona. Ja eikös Miehen viime viikolla sairastama flunssa iskenyt itselle nyt kun Mies on työreissussa... :(

Toisaalta voi voivotella suureen ääneen ja pärskiä ilman, että toisen täytyy kuunnella kärsimysnäytelmää :)

Jotain oli keksittävä mielen piristykseksi ja päätinkin tehdä yhden työn loppuun, jota en ollut saanut tehtyä. Sain jokin aika sitten Gloria-lehden tilattuani tilaajalahjaksi kivan Ivana Helsingin Bambi-pussukan.






Kun avasin pussukan ensimmäisen kerran, ihastuin kuitenkin paljon enemmän sen vuoren väriin :D
Niinpä sain idean, että irrottamalla metallisen osan laukusta, voisin kääntää pussukan ja käyttää sitä vaaleansinisenä!





Nyt kipeänä päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja voilà! Mitäs pidätte? Paljon enemmän itseni tyylinen, kuin musta laukku kultaisella bambi-kuvalla.






Tykkään valtavasti noista metallisista nupeista, jolla laukku suljetaan. Onneksi kankaan ja metallin väliin ei oltu laitettu liimaa ja sain tehtyä kääntötempun sekä laitettua metalliosan takaisin ilman suurempaa vahinkoa.






Minä jatkan täällä kynttilöiden polttelua ja niistämistä. Menispä tällainen lenssu nyt vaan nopeasti ohi!!
Muistakaa te jo tarttua moni- ja D-vitamiini purkkeihin, minä taidan kaivaa kirkasvalolampunkin jo pikkuhiljaa esiin.




16.9.2012

Snabba Cash -elokuvat


Lupailin pientä elokuvapostausta ja täältä pesee. Ystäväni ehdotti, että kävisimme katsomassa leffateatterissa ensi-iltaan tulleen Snabba Cash 2 -elokuvan. Koska kyseessä oli jatko-osa, halusin katsoa edellisenä iltana ensimmäisen osan. Eli ei muuta kuin vuokraamaan leffa ja ottamaan selvää, mistä on kyse.






Jens Lapiduksen Stockholm Noir -kirjatrilogiaan perustuvat elokuvat Rahalla saa 1 & 2 ovat intensiivisiä trillereitä ahneudesta, ystävyydestä ja anteeksiannosta. Ja katsottuani ensimmäisen elokuvan, en muista koska olisin odottanut niin paljon leffateatteriin pääsyä.






Olematta mikään leffa-asiantuntija, mielestäni todella hyvin tehdyistä elokuvista voi puhua! Ei meillä Suomessa saataisi tällaista jälkeä aikaan, uskokaa pois. Mutta ei puhuta kuitenkaan mistään perus Hollywood-elokuvistakaan.






Jos siis pidät toiminnasta, et säikähdä räiskintää ja roisketta, sekä ruotsalaiset rikoselokuvat, kuten vaikkapa Stieg Larssonin leffat kolahtavat, suosittelen ehdottomasti katsomaan nämä molemmat. Kannattaa katsoa ensimmäinen osa ensin, mutta tämäkään ei ole välttämättömyys. 

Mutta varoituksen sana vielä, väkivaltaa riittää ja vaikka itsenikin teki välillä pahaa katsoa, pidin näistä elämänmakuisista leffoista. Elämä ei ole muutenkaan aina pelkkää romantiikkaa ja komediaa, eikä ole pahitteeksi kenellekään katsoa vähän erilaisia elokuvia joskus...trilogian kolmatta osaa odotellessa! ;)

Kertokaa jos katsoitte ja mitä mieltä olitte!


Kuvat lainattu täältä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...