20.2.2013

Syntymäpäivä


Täällä ollaan! Tai ollaan oltu jo tovi, matkalta ollaan palattu jo tasan viikko sitten, mutta tässä on toivuttu matkan jälkeisestä ahdistuksesta. Tiedättehän, Suomen ilmasto ja kylmyys sen kahden viikon lämpö- ja valohoidon jälkeen...vähemmästäkin masentuu.

No ei, todella mukavaa oli omaan kotiinkin palata, mutta edessä oli pientä uupumusta aikaeron takia, kaksi matkalaukullista pyykkiä pestävänä ja paluu pitkien työpäivien pariin. Siinä syy viikon hiljaisuuteen blogissa.

Mutta nyt alkaa olla taas arjen langat käsissä ja voimia alkaa kertoa täällä reissusta. Ensin kuitenkin tästä päivästä, olen viettänyt nimittäin omia syntymäpäiviäni!






Heräsin silmät ristissä aamulla siihen, että sain aikas makean aamiaisen kahvin kera sänkyyn. Mies tietää, että suklaa toimii aina <3

Ja taas mentiin samalla kaavalla, kuin mielestäni omana merkkipäivänä kuuluukin. Jotain tosi mukavaa päälle ja ohjelmaksi sitä, mitä kaikkein mieluiten tekee. Itsellä tähän päivään on kuulunut useampi jakso lempparisarjan  katsomista, juustohampurilaisia ja mutakakkua. Ja kuka sanoo, että vanhenemisen tarvitsis olla tylsää :D







Synttäriasuna Zaran uudet nilkkapituiset farkut ja Lindexin neonvihreä neule. Aika keväinen fiilis tuli, vaikka mikään ulkona ei vielä viittaakaan kevään tuloon...blääh.

Tulevina päivinä voisin kertoa miten matka meni, mitä tuli shoppailtua ja mitä muuta reissusta jäi käteen.




2 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä!! :)

    Kiva asu ja aikas herkullisen näköinen aamiais-/synttärimuffinsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra onnitteluista! En kyllä pystynyt syömään kerralla koko Daim-muffinsia, sen verran makeaa oli heti aamusta :D

      Poista

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...