10.4.2011

Working it out

Viime ajat olen ollut kamala valittaja. Niin paha, että olen jo kyllästynyt kuuntelemaan itse itseäni. Se jos mikä on merkki siitä, että oli aika ottaa itseään niskasta kiinni.

Ei niin, etteikö valittamiselle olisi ollut aihettakin. Kiireinen aikataulu, väsymys=liian vähän unta, stressi opinnoista jne. jne. Kun tajusin työtunteja kertyneen 20 eikä oltu kuin keskiviikossa, aloin huolestua. Tähän päälle siis vielä koulunkäynti. Tämä sai aikaan myös samaa kaavaa toistavan valitusvirren, joka alkoi huolestuttavasti kuulostaa rikkinäiseltä levyltä.



Kiire oli päässyt vaikuttamaan myös liikunnan harrastamisen määrään. Kolmen viikon saldo pyöreä nolla. Vähemmästäkin menee pää jumiin ja suupielet alas. Liikkumattomuus kun tunnetusti vaikuttaa aika nopeasti meikäläisen päänuppiin.

Niinpä eilen oli aika(a) tehdä ryhtiliike ja napata treenikassi olalle. Ja mikä lopputulos!

Kuvat 1&2 We<3it
Treenin jälkeen olo oli jotain, jonka hämärästi tunnistin kuukausien takaa. Olin täynnä puhtia ja elinvoimaa <3 Osansa oli myös uutisella, jonka takia ehdin olla jo murheen murtama, kunnes koko asia osoittautui vääräksi tiedoksi. Tällainen kokemus laittaa asiat taas oikeisiin mittasuhteisiin ja osaansa osaa taas arvostaa.

Niinpä ennen kuin huomasinkaan, olin ehtinyt työpäivän ja treenin jälkeen imuroida ja pestä auton sekä sisältä että ulkoa :D Tuosta noin vaan! Koko tapahtuneen sulatteluun meni itseltänikin tovi...

Nyt onkin taas kerran lupauksen aika. Lupaan itselleni kunniasanalla säännölliset kuntoilu- ja liikuntahetket, joista selvästikin saan uutta energiaa. Ja samalla rantakunnon kesäksi 2011 :D


You think?!

Tämä kyseinen lehti tarrautui käteeni magneetin lailla. Toiveajattelua, sanoo realistinen puoleni, kun taas haaveilija minussa toivoo salaa, josko sittenkin...
Aika mielenkiintoinen artikkeli lehdessä kuitenkin oli, sen mukaan kun meidän useimpian naisten pakarat ovat yksinkertaisesti untenmailla ja kaipaavatkin herättelyä. Heräämisiin ;)

Itsensä hemmottelu on jatkunut vielä tänäänkin, maailman parhaan ystävän seurassa, lemppari tomaattikeittoa maistellen ja kaikin puolin rentoutuen. Nyt vielä jalka- ja kasvohoito näillä lempparituotteilla...


Ilman näitä en olisi selvinnyt talven yli

Pitäkää huolta itsestänne <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...