2.3.2013

Banaanilettuja


Mää en kestä. Täällä ollaan taas kipeänä, toistamiseen jo tämän vuoden puolella ja ei olla selvitty kuin kahdesta kuukaudesta.

Tai nyt alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä, päivä pari sitten kuumemittari näytti 39 ja samaan aikaan palelsi sekä pukkasi soijaa kuin Kristoffer Taxfreella konsanaan. En edes liioittele...

Tänään aamulla oli hyvä hetki piristää olotilaa pienin teoin. Laitettiin miehen kanssa puhtaat lakanat kuumeessa rullalle kierittyjen tilalle ja tehtiin aamiaiseksi banaanilettuja...vai munakasta?




Tarvittavia aineksia kun ei ole kuin 2 kananmunaa ja 2 banaania. Eikö siitä saada munakas banaanilla maustettuna? :D

Ainekset vain blenderiin ja seos pannulle. Paistettaessa rasvaksi sopisi tässä kohtaa se kehumani kookosöljy, mutta kun en vielä ole saanut hommattua sitä, sai Oivariini kelvata.

Olin ymmärtänytkin lukemistani ohjeista, että on todennäköisempää ettei lettu pysy kasassa käännettäessä ja näin tapahtuikin. Mutta onneksi tällä ei ole mitään vaikutusta makuun <3




Millään sen tiukemmalla terveyslinjalla ei menty täällä sairashuoneella, vaan päälle laitettiin tällä kertaa suklaasiirappia ja hunajaa. Harmittaa kyllä, että eilen raahustaessani lähikauppaan en napannut niitä silmäkulmassa vilahtaneita mansikoita. Mutta kunhan saadaan tuoreita kotimaisia marjoja, silloin viimeistään banaaniletut saavat niitä seurakseen.




Ja ihan letuilta ne tosiaan maistuivat, vaikka joukossa ei olekaan jauhoja. Todella hyvää, kannattaa ehdottomasti testata! <3

Ja oottehan huomanneet blogin ensimmäisen arvonnan?? Jostain syystä kukaan ei ole vielä ottanut siihen osaa, joten ehkä arvioni uusien lukijoiden määrästä osui vikaan tai ehkä palkinto ei olekaan järin houkutteleva, mene ja tiedä. Mutta ainakin tässä kohtaa olisi erittäin hyvät voittomahdollisuudet :D

Eli tarkoitukseni oli saada blogin oikeassa reunassa olevaa tilastoa lukijoiden määrästä totuudenmukaisemmaksi, koska tiedän päivittäisiä kävijöitä olevan reippaasti enemmän. Ja jos jollekin 
on epäselvää, miten lukijaksi voi liittyä, niin kertokaa ihmeessä, autan mielelläni!

Tässä vielä yksi linkki, jonka takaa löytyy kookostuotteista kiinnostuneille lisätietoa.




4 kommenttia:

  1. Mä oon tehnyt kans tollasia "lettuja" mut terveellisesti, eli kaks valkuaista ja yks banaani. Sillon se ei kyl pysy kasassa ku siin ei oo yhtään keltuaista sitkostamassa sitä, mut on hyvää ja vie makeanhimon loistavasti. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  2. Sun blogista ja parista muusta idean sainkin, eli kiitos hyvästä vinkistä! :) Ja ei kai ne keltuaisetkaan kovin epäterveellisiä ole, vai..? Riippuu kai minkälaista ruokavaliota noudattaa. Mut ajattelin testata mielenkiinnosta myös sun versiota!

    Muista hei osallistua kookosöljyn arvontaan liittymällä lukijaksi! <3

    VastaaPoista
  3. Kaikkea kohtuudella ni ei ne keltuiset sillon pahasta ole. Mä vaan syön munia muutenki jo niin paljon, et jätän ne tosta herkusta pois ettei tulis niit keltuaisia ihan hirveästi nautittua päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtuus on todellakin se avainjuttu, vähän kaiken kanssa! :) Ja kiitos kirjautumisesta lukijaks, teitä on jo kaks mukana kookosöljy-arvonnassa :D

      Poista

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...