14.9.2011

Groningen street style

Ajattelin kertoa nyt vähän minkälaisia asuja täällä näkee kaduilla ja esitellä myös oman päivän asuni. Valitettavasti en vielä ole saanut aikaiseksi kuvata itse paikallista muotia, mutta lupaan toteuttaa senkin jossain välissä. Tässä eräänä päivänä oikein harmittelin, ettei kamera ollut mukanani, niin monta herkullista asukokonaisuutta tuli vastaan!


(Kuva lainattu täältä.)

Muutamalla sanalla kuvailtuna, katukuvassa näkee paljon nuorekasta ja rentoa pukeutumista. En nyt valkannut tähän esimerkeiksi niitä erikoisimpia asuja, vaan sellaista, jota tulee vastaan vaikka matkalla bussilla kouluun.

Paljon erilaisia huiveja suojaamaan tuulelta, saapikkaita, bleisereitä yhdistettynä tennareihin ja kapeita farkkuja. Näitä tulee vastaan paljon.


(Kuva lainattu täältä.) 

Paljon näkyy myös H&M:n, Zaran, Vilan, Vera Modan sekä paikallisten merkkien vaatteita. Mitään yhtä suurta villitystä en ole huomannut, mitä nyt Converseja tulee vastaan paljon, silloin tällöin niitä himoitsemiani ponchoja ja tosiaan erilaisia bleisereitä ja huiveja.

Omaa silmääni ainakin miellyttää kovasti! Totesinkin jo ensimmäisinä päivinä, että kaikki oleellinen löytyisi jo omasta vaatekaapista, vielä kun sen saisi raahattua Suomesta kokonaisuudessaan tänne! :D


(Kuva lainattu täältä.)


Itselleni löysin mukana olevista vaatteista tälle päivälle tällaisen kokonaisuuden:





Vähän niin kuin tähän tyyliin:




Mitäs pidätte?? Haluatteko tietää jotain muuta paikalliseen muotiin/vaatemerkkeihin yms. liittyen?










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...