1.9.2011

Asettumista uusiin kuvioihin

Pari ensimmäistä päivää täällä Hollannissa on nyt takana ja aika on mennyt lähinnä asettuessa uuteen paikkaan ja tutustuessa lähiympyröihin. Lähikauppa tuli jo katsastettua eilen, kun hankin perus elintarvikkeita. Vähän oli ihmettelemistä vaikkapa juustohyllyn kohdalla, mutta yleisesti ruoka vaikuttaa pitkälti samalta kuin mihin on tottunut. :)

Lisäksi kävin kääntymässä keskustassa ja hankkimassa muutamia asioita, joita ei kannattanut raahata kotoa asti, kuten shampoot ja hoitoaineet.

Törmäsin kävellessäni kaupungilla Tony&Guyn kampaamoon ja päätin hemmotella itseäni vähän ;)




Löysin heidän Label M -hiustenhoitosarjansa, josta olen kuullut jo kotimaassa pelkkää hyvää. Tässä yksi esimerkki, Ilona-lehden testivoittaja:






Muistan lukeneeni merkistä myös Gloriasta ja Ellestä. Joten nyt päätin ostaa muutaman tuotteen testaukseen ja samalla tuoda arkeen vähän luksusta. Isot ja riittoisat pullot kun maksoivat jonkin verran enemmän, mutta ovat varmasti sen arvoiset ja lopputulos näkyy hiusten kunnossa jälkeenpäin.





Jotain muutakin pakollista tarttui mukaan... ;)







Koitan tänään saada kuvattua vähän maisemia ja paikallista elämää, joten ehkä palailen vielä tänään :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...