26.9.2011

Terävä asukuva!

Nyt on kuulkaas sen verran aihetta juhlaan, kun olen saanut uusia lukijoita ja kävimäärätkin ovat mukavasti kasvussa, että päätin julkaista ensimmäisen kerran terävän asukuvan blogissani! :D

Uusille lukijoilleni tiedoksi, että vitsi on siinä, että kaikki aikaisemmat asukuvani ovat olleet epätarkkoja, koska allekirjoittanut on sen sortin arkajalka, ettei ole kyennyt julkaisemaan itsestään ainuttakaan selkeää kuvaa, jossa esittelen asuja.

Kyse ei ole siis ollut osaamattomuudesta, vaan yksinkertaisesti siitä, etten halua näyttää pärstääni täällä, eikä se ole koskaan ollut itsetarkoitus blogin pitämiselle.

Tänään kuitenkin päätin, että jos haluan kirjoittaa edes joten kuten laadukasta blogia, ei ole mitään järkeä julkaista suhmuraisia ja epäselviä kuvia asuista. Kuka edes saa niistä selkoa tai näkee mitäs vaatetta siinä nyt oikein esitelläänkään??!

Joten fanfaarien ja rumpujen päristysten saattelemana, ihka ensimäinen tarkka asukuva, olkaa hyvät:



Yritys hyvä kuitenkin piiloutua kameran taakse, vai mitä? :D


Eli tarkoitus on esitellä ponchoa, josta niin kovasti hehkutin aiemmin. Enkä ihan turhaan hehkuttanutkaan, tykkään kovasti, ihan täydellinen syysvaate! <3

Tällä kertaa tarkan kuvan julkaisu otti sen verran koville, että jäi vain tähän yhteen (no se poncho vaan näyttää ihan samalta joka kulmasta kuvattuna :D), mutta lupaan vastaisuudessakin muistaa teitä asukuvilla, joista saa jopa selvää!










2 kommenttia:

Hei! Jätä kommentti, kysymys tai vaikka vain terkkuja.

Vastailen mahdollisimman pian!

-Johanna-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...